Toisen hallin ketjussa oli jo tämän hallin luvuista puhetta, niin laitetaan nämä tänne oikeaan ketjuunkin. Eli liitteenä 7.12.2021 päivältä logi ja trendikuvaaja. Taisi olla talven kylmin päivä. Hyvin toimii, mutta edelleen keruussa on paikallaa ihan turha linjasäätöventtiili, jonka vuoksi keruun delta nousee viiteen asteeseen, kun molemmat yksiköt ovat päällä. Tämä turha linjasäätöventtiili olisi vihdoin tarkoitus ottaa pois, kun uutta hallia tehdään. Katotaan miten se vaikuttaa keruun deltaan ja keruupumpun nopeuteen.
Hyvin siis toimii edelleen, ei tarvitse säätää mitään asetuksia. Tänä talvena tosin yhtenä päivänä lämpötila pääsi laskemaan ja ihmeteltiin jo mikä on mennyt rikki. Puhallinkonvektorit olivat ihan hiljaa, eli lämmön luovutusta ei ollut. Puhallinlinjan syöttösulake alhaalla, eikä pysynyt ylhäällä vaikka kuinka monta kertaa kokeiltiin. Epäiltiin että joku konvektori on rikki, niissä on onneksi turvakytkimet vieressä, eli ne saa yksitellen pois päältä. Mutta turvakytkimet on tietysti ihan täyteen ahdetun hallin katonrajassa, ja sinne ei ole ihan helppoa kiivetä veneiden päältä. No mikään niistä ei lopulta ollut rikki, vaan itse sulake p*sk*na. Eli parin tunnin ylimääräisen jumpan jälkeen sulake vaihtoon ja taas toimii hyvin...