Meillä tuo sama varaaja, enkä ihan nyt ymmärtänyt, että mitä tarkoitat tuolla vain yläosan lämmittämisellä.
Varaajassa on lämpöanturi tasan 1/2- välissä ja kun laittaa lämpötilanpyynnin 50 asteeseen, niin lämmitysveden lämpö nouseen n 58-60 asteen välille ja silloin on yläosa n. 58 asteinen. Kiertoveden yhteet on huomattavasti alempana varaajassa, joten sieltä taitaa lähteä luokkaa sen 50 asteen lähellä olevaa. Kompuralla ei pysty kyllä koko varaajaa saamaan 50 asteiseksi ainakaan omalla 17 kW on/off koneella. Oma kone ei pysty kovempaan lämmönpyyntiin, kuin tuo 50 astetta, kun se 60 astetta on raja lämmitysvedelle, eli kierukkaan. Vastuksia on kuitenkin käytetty tasan 0 tuntia 9 vuoden aikana, eli en kuumentele mitään legionelloja erikseen. Nykyiset pumput pystyy käsittääkseni tekemään jo 65 asteista vettä kiertoon, niin luulisi sulla pystyvän myös 55 asteiseen lämmönpyyntiin siihen 1/2 väliin. Tällöin varaajan katolla olisi arviolta 62-64 asteinen, josta käyttövesi lähtee. Kierto lähtee siitä 2/3 osa liittimestä ja olisi varmaan jo yli 55 asteista. Itte kyllä kuristaisin kiertoa niin paljon, että lämmöt ei ylitä 35 astetta paljonkaan siellä viimeisessä pisteessä . Ja kiertoputkille kunnon eristeet, ettei tule sillä lämmitettyä taloa.