Tom Allen Senera (ilmeisesti tämän seudun isoin toimija?)
Sain tuolta myös tarjouksen ja tilasin kaivon, joka porattiin pari vuotta sitten (mukaan luettuna lupien hankinta ja suunnittelu kokonaispakettina). Muita tarjouksia en onnistunut saamaan, kun oli erikoisehtoja, jotka viivyttivät aikataulua ja hankaloittivat projektia.
Itse porauksen hoiti Rototec ja erikoistoiveeni otettiin hyvin huomioon. Työ käsitti porauksen lisäksi putkien asennuksen ja tuonnin sisälle asfalttiin jyrsittyä kaivantoa pitkin ja sujui ongelmitta suunnitelmien mukaan. Pidin hintaa kilpailukykyisenä verrattuna niihin alustaviin arvioihin nähden, joita onnistuin saamaan muilta urakoitsijoilta (saamatta kuitenkaan näiltä tarjousta kokonaisuudesta). Kaivosta tulee poikkeuksellisen paljon vettä, mutta ylivuotovesi saatiin onneksi juoksutetuksi pölykasetista useaankin otteeseen hulevettä vievään ojaan.