Meillä on myös v. -81 rakennetussa talossa tuo systeemi. JKL:ssä Jyväs-Jää niminen firma tuntee tuonkin kapistuksen. Ovat vaihtaneet meidän pumppuun kontaktorin muutama vuosi sitten. Turun puolessa oli joku kaveri silloin, kun minä ostin talon (v. -91), joka oli ollut alkuperäisen valmistajan palkkalistoilla. Myös hän tiesi vehkeestä paljon. Tiedän nimenkin, mutta en tiedä, onko hän enää kiinnostunut auttamaan asiassa. Minua kuitenkin auttoi silloin 15 v. sitten.
Kannattaa asennuttaa 6 kW:n vastus varalämmönlähteeksi, ellei sitä vielä ole. Sille on paikka komeron kyljessä vajaa metrin korkeudella. On hyvä peli, jos sattuu tulemaan isompi haveri.
Nyt muuten tuohon meidän pumppuun on ilmennyt vika, ettei se käynnisty aina. On tehnyt tuon pari kertaa. Huoltomies kävi tsekkaamassa ja totesi pumpun sisäisen releen laukovan sitä pois päältä. Syytä ei osannut varmaksi sanoa, mutta epäili jostakin tihkuvan kuumaa nestettä, jolloin rele laukeaa. Se palautuu kyllä itsestään, kun laite on jäähtynyt, mutta pari tuntia se vie. Uuden pumpun hinta asennettuna uusilla nesteillä on parin tonnin paikkeilla.
Koska meillä on tuo vastus, niin taidan huristella koneen loppuun ja laitattaa sen jälkeen ILP:n. Meillä kun sattuu olemaan vielä kiertoilmalämmitys, niin ILPN lämmön (tai jäähdytyksen) saa jaettua aika kätevästi taloon.