Hei, tuo on tietenkin yksi mahdollisuus. En valitettavasti osaa sanoa, onko pumpun moottori sellainen, että sen nopeutta voi säätää. Toiseksi, Pool 40:ssa ei taida olla sellaista asetusta. Sisäisen kiertovesipumpun nopeutta kyllä voi säätää, jolloin vaihtimelle menevän nesteen virtausnopeus muuttuu.
Jos en nyt ole ihan täysin erehtynyt, niin taitaa olla niin, että altaan lämmityksen säätöön käytetään samaa käyrää, jota käytetään talon lämmittämiseen. En saanut menolämpötilaa nostettua millään muulla kuin käyrän lämpötiloja nostamalla. Jos tosiaan on näin, niin on kyllä melkoinen pettymys, ettei allasta varten saa valittua omia asetuksia. Kuitenkin käyttöveden lämmitykseen käytetään ihan eri menolämpötilaa kuin lattialämmityskiertoon. Pelitaustalla kun miettii, niin allasta lämmittäisin ihan eri tavalla kuin lattiaa talossa.
Mutta on tässä muutakin omituista. Vaikka säädän käyrän 42 asteeseen, niin laskettu menolämpötila jää 41 asteeseen. Eikä todellinen menolämpätila nouse edes siihen. Se on aina 5-7 astetta alhaisempi. Joko tässä on kyse ominaisuuksista tai sitten en vain osaa valita sopivaa kombinaatiota asetuksiin. Joka tapauksessa äärimmäisen kiusallista, että NIben ohjeissa ei kerrota, miten tämä systeemi pitäisi virittää, että se toimisi kohtuullisen tehokkaasti...
Pumppu on tosiaan Nibe F1155 4-16kW. Jos jollain on vinkkiä tähän, niin kovasti kiitollisena ottaisin ne vastaan. Ei oikein ole nyt aikaa testailla pumpun asetuksia ja tarkkailla laitteita pannuhuoneessa tuntikausia... Kyllä, seuraavaksi soitan Nibelle myös, josko osaisivat siellä neuvoa.. Palataan!
-Antti