Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Ongelmia keruupiirin paineen ja paisuntasäiliön kanssa  (Luettu 607 kertaa)

Poissa mjri

  • Nuorempi jäsen
  • **
  • Viestejä: 10
  • Maalämpöfoorumi
Onko foorumilaisilla kokemuksia paisuntasäiliön temppuilemisesta?

Kyseessä on noin 5 vuotta sitten käyttöön otettu järjestelmä, jossa maalämpöpumppu on Nibe F1226, asennuksessa on käytetty Gebwellin asennusryhmää ja lisäksi seinällä on Sabiana-merkkinen viilennyskonvektori.

LVI-asentaja kävi aluksi pariinkin otteeseen korjailemassa systeemiä, kun oli ongelmia mm. konvektorin viilentämättömyyden ja sen kondenssivesien poiston kanssa.

Takuuaika oli ja meni, ja keruupiirin paine laski noin kolmessa vuodessa 1 -> 0,4 bar. Hankin silloin tuollaisen koepainepumpun ja Naturet-tonkan, puhdistin suodattimet, säädin esipaineet ja laitoin lämmitys- ja keruupiirien paineet kohdalleen. Jo tuolloin ihmettelin, että aivan kuin keruupiirin ilmaventtiiliä painettaessa olisi tullut maaviinan hajua ja aavistus kosteutta. Enimmäkseen kuitenkin viinanhajuista ilmaa, joten annoin asian olla.

Nyt hieman alle 2 vuotta myöhemmin keruupiirin paine oli taas laskenut 1 -> 0,6 bar. Lämmityskauden alun kunniaksi ajattelin tehdä samanlaisen ”tee-se-itse-miehen” syyshuollon kuin aiemmin: suodattimien puhdistus, esipaineiden säätö, paineet kohdalleen.

Tällä kertaa oli kuitenkin yllätys vastassa: keruupiirin ilmaventtiilistä ei tullut ilmaa eikä maalämpönestettäkään. Painemittari näytti pyöreää nollaa, mutta kun yritin pumpata sinne ilmaa, niin yhtään ilmaa ei mennyt sisään - paine kertyi polkupyöräpumpun ”letkuun” ja suhahti ulos heti kun letkun irroitti. Painelin venttiilin neulaa pienellä ruuvimeisselillä ja sieltä tuli ulos ainoastaan pienen pieni tippa jotakin nestettä. Useita kertoja yritin pumpata sinne ilmaa, mutta mitään ei mennyt sisään.

Mikähän tässä voisi olla vikana? Voiko tuollainen kalvo jotenkin liimautua kiinni astian seinämiin niin, ettei sinne saa enää laitettua ilmaa?

Muutenkin hieman ihmetyttää, että onko tässä Gebwellin asennusryhmässä noiden paisuntasäiliöiden toiminta ihan oikeanlaista, kun kalvo on pystyssä, vesi vasemmalla ja ilma oikealla puolella.  :-\ Tuli mieleen, josko siellä on ollut joku pieni reikä tms., ja kalvon alapää on jotenkin valunut oikealle suoraan ilmaventtiilin päälle ja jämähtänyt siihen.
Uusimaa, 1-tasoinen okt-hirsitalo rv. 2019, 111 m2, vesikiertoinen lattialämmitys.
Nibe F1226-6 New + Sabiana CVP-T 3 seinäkonvektori + kaivo 136/140 m.
Vallox 110MV

Poissa geo_lampoa

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 148
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Ongelmia keruupiirin paineen ja paisuntasäiliön kanssa
« Vastaus #1 : 28.09.24 - klo:21:14 »
Ei oikein ole mahdollista, että järjestelmässä olisi vielä painetta jäljellä, jos paisuntasäiliöstä on ilmat pois ja sekin täynnä nestettä. Jos ei sitten koko ajan ole sinne uutta nestettä lisätty, kun paine laskenut. Olisi siis hyvin jäykkä järjestelmä paineen säädön suhteen nyt.

Osta vaikka Motonetista venttiilin sielunavaaja ja ruuvaa venttiili auki. Siitäjän sen sitten näkee mitä siellä on vastassa. Ilmaa täyttäessä nestepuolen pitäisi sitten olla paineeton.
Nibe F1245-12, puskuri 300l 2016
Kaivo 220m, lisäpumppu Grundfos Magna 3 25-100 180
Talo 210m2 + autotalli 50m2, lattialämm., rv 2011 Liminka
Halli 100m2, Nibe F1245-6, kaivo 190m

Poissa Murre

  • Yrittäjä/Kylmämestari
  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 162
    • Jaahdytystekniikan asiantuntija
Vs: Ongelmia keruupiirin paineen ja paisuntasäiliön kanssa
« Vastaus #2 : 03.10.24 - klo:20:17 »
Ei kannata hakata päätä seinään. Vaihda tai vaihdata se kalvo-pa...
*Yrittäjä/Kylmämestari
*FISE Kylmäsuunnittelijan b-pätevyys
*Kylmätekniikan asennus-, huolto-, konsultointi-, suunnittelu- ja urakointi-palvelut.
*Climacheck energia-optimoinnit

Poissa fraatti

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 4 458
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Ongelmia keruupiirin paineen ja paisuntasäiliön kanssa
« Vastaus #3 : 05.10.24 - klo:08:28 »
Mikähän tässä voisi olla vikana? Voiko tuollainen kalvo jotenkin liimautua kiinni astian seinämiin niin, ettei sinne saa enää laitettua ilmaa?

Mulla on tullut vastaava tilanne eteen. Kalvopaisari oli tyhjentynyt ja ilma ei mennyt sinään. Otin sielun pois ja tuosta sai tökittyä sitten kalvoa sen verran että ilmaa sai sisään. Nyt tuo on ollut toiminnassa pari vuotta sen jälkeen. Tuo on seurannassa että tarviiko koko pönttö vaihtaa vai onko vuoto ollut esim itse venttiilissä.
Viessmann Vitocal 333-G, 2*180m kaivo
171m2/500m3 talo + 70m2/200m3 talousrakennus
Kokonaissähkö n 10000kWh(MLP n 5500kWh, IV-kone n 700kWh)

Poissa mjri

  • Nuorempi jäsen
  • **
  • Viestejä: 10
  • Maalämpöfoorumi
Vs: Ongelmia keruupiirin paineen ja paisuntasäiliön kanssa
« Vastaus #4 : 29.11.24 - klo:11:16 »
No niin, viestiketjun aloittajan kalvopaisunta-astia on nyt vaihdettu uuteen. Seurataanpa tilannetta, että jokohan alkaisivat paineet pysymään. Uuden pöntön esipainetta säätäessä tuli muuten huomattua, että näissä näyttää ihmeellisen helposti jäävän tuo venttiili falskaamaan.

En sen tarkemmin alkanut tutkimaan vanhaa pönttöä. mutta sieltä tuli paksua, ruskeaa, ehkä ruosteensekaista liejua ulos. Outo juttu, kun kyseessä on alle 5 vuotta vanha laitos.
Uusimaa, 1-tasoinen okt-hirsitalo rv. 2019, 111 m2, vesikiertoinen lattialämmitys.
Nibe F1226-6 New + Sabiana CVP-T 3 seinäkonvektori + kaivo 136/140 m.
Vallox 110MV

Poissa Murre

  • Yrittäjä/Kylmämestari
  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 162
    • Jaahdytystekniikan asiantuntija
Vs: Ongelmia keruupiirin paineen ja paisuntasäiliön kanssa
« Vastaus #5 : 01.12.24 - klo:17:23 »
No niin, viestiketjun aloittajan kalvopaisunta-astia on nyt vaihdettu uuteen. Seurataanpa tilannetta, että jokohan alkaisivat paineet pysymään. Uuden pöntön esipainetta säätäessä tuli muuten huomattua, että näissä näyttää ihmeellisen helposti jäävän tuo venttiili falskaamaan.

En sen tarkemmin alkanut tutkimaan vanhaa pönttöä. mutta sieltä tuli paksua, ruskeaa, ehkä ruosteensekaista liejua ulos. Outo juttu, kun kyseessä on alle 5 vuotta vanha laitos.

Ei siinä mitään outoa ole. Kalvopaisunta-astia on hiiliterästä. Siellä ovat käsikädessä esim ilma ja liuos. Hiiliteräs katoaa seinämästä ajan kuluessa. Sopivassa asennossa kalvopaisunta-astiaan kertyy lämpöjohtoverkoston epäpuhtaudet.
*Yrittäjä/Kylmämestari
*FISE Kylmäsuunnittelijan b-pätevyys
*Kylmätekniikan asennus-, huolto-, konsultointi-, suunnittelu- ja urakointi-palvelut.
*Climacheck energia-optimoinnit